Älä kulje enää kauemmas
pysähdy heti, pyydän kauniisti.
On jo ikävä sanojesi virtaa,
vaikka ne tuskaa tuottaa.
Vai oletko kenties jo päässyt kivuistas,
ja siksi minut hylkäät?
Oletko huomannut ystäväsi kanssa,
että maailma ei olekaan niin kamala?
Etkö enää tarvitsekaan kotia,
tai jotakuta,
joka susta huolta pitäis?
Minulla on sinua ikävä, ensimmäistä kertaa.
Ja toivon, ettet vastaa ikävääni,
sillä muistan yhä ikävästäni huolimatta,
kuinka pahoinvoiva oletkaan.
Jos taas päähäni asetut,
tiedän olevani mennyttä.
Sinä nimittäin tuotat kamalampaa tuhoa
kuin mikään muu, minkä mielessäni
voisin kaavailla.
Sinua ei ole suunniteltu,
sinua ei ole kaavailtu,
sinua ei ole mieleeni mitenkään runoiltu.
Sinä vain tulit, kaiken muun pahoinvoivan
ohessa.
Tiedät varmasti itsekin, että...
kärsit jonkinlaisesta masennuksesta,
vai mitä?